Tulipaloissa on ensimmäisellä vuosineljänneksellä kuollut 19 ihmistä, selviää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotiedoista. Palokuolemien määrä on hieman lisääntynyt edellisen vuoden vastaavasta ajasta, jolloin kuolleita oli 18. Yli 65-vuotiaiden osuus palokuolemista on noin 40 prosenttia. Tänä vuonna palokuolemia on tapahtunut eniten kerrostaloissa.
Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tulipaloissa kuoli 19 ihmistä. Palokuolleista 13 oli miehiä ja 4 naisia. Kahden sukupuoli ei selvinnyt tietolähteistä. Viime vuonna vastaavaan aikaan palokuolemia oli 18.
Yli 65-vuotiaat ovat merkittävä ikäryhmä palokuolematilastoissa, kun tapausten määrää vertaa heidän osuuteensa väestöstä. Ikäihmisten osuus vuoden ensimmäisen neljänneksen palokuolemista on noin 40 prosenttia ja vain noin 18 prosenttia väestöstä. SPEK muistuttaakin, että yksinasuvien ja ikääntyneiden paloturvallisuudesta tulee yhteiskunnassamme huolehtia nykyistä paremmin.
Omakotitalopaloissa kuolleita on ollut alkuvuonna 4, kerrostaloissa 8 sekä rivi- ja muissa pientaloissa 4. Kerrostaloissa kuolleiden osuus on tänä vuonna poikkeuksellisen suuri. Yleensä kuolemantapauksia on eniten pientaloissa.
Kerrostalossa asukkaiden on tärkeää osata toimia turvallisesti tulipalon sattuessa. Kerrostalot on rakennettu niin, ettei palo pääse helposti leviämään asunnosta toiseen. Jotta myrkyllisten palokaasujen leviäminen saataisiin estettyä, on tärkeää sulkea ovet poistuttaessa palavasta asunnosta. Savuisen portaikon kautta ei saa pyrkiä ulos, sillä savu tainnuttaa ja tappaa nopeasti. Naapuriasukkaiden onkin tulipalon aikana turvallisinta pysytellä omassa asunnossaan ovet suljettuina.
- Jos palovaroitin hälyttää, on saatavilla hyvä olla alkusammutuskalustoa. Sammutuspeite tai käsisammutin on joka kodin perusvaruste. Palo alkaa pienenä, jolloin se on helppo sammuttaa, jos on omatoimisesti hankittu alkusammutin lähellä, toteaa turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.