Elinkaariajattelu kiinteistöjen ylläpidossa ja huollossa on voimistuva trendi, ja pitkäjänteisestä toiminnasta hyötyvät sekä kiinteistöjen omistajat, sijoittajat että kiinteistöjen käyttäjät. Säännöllinen huolto on tärkeää sekä toimitilakiinteistöissä että asunto-osakeyhtiöissä.
– Säännöllinen huolto ja kunnossapito varmistaa parhaiten kiinteistön arvoa sekä parantaa käyttömukavuutta ja energiataloudellisuutta, Constin Service-liiketoiminnan johtaja Hannu Kimiläinen sanoo.
Consti Yhtiöissä panostetaan vahvasti Service-liiketoimintaan. Sitä kasvatetaan ja kehitetään kaikissa Constin tytäryhtiöissä, ja siinä keskitytään kiinteistöjen ennakoivaan, pitkän tähtäimen ylläpitoon.
– Tällä hetkellä Constin Service-liiketoiminta työllistää noin 170 henkeä yhteensä lähes 800 constilaisesta. Kasvua on luvassa, sillä palkkaamme huoltoon tämän vuoden aikana 20–30 uutta työntekijää, Hannu Kimiläinen kertoo.
Constin teknisen sähköhuollon palvelut vahvistuivat 2.6.2014, kun Consti Talotekniikka osti Insinööritoimisto Gridonin sähköhuoltoliiketoiminnan ja teki sopimuksen Kauppakeskus Itiksen sähköhuollosta.
Ulkopuoliselta kumppanilta tukea päivittäiseen ylläpitotoimintaan ja raportointiin
Ulkopuolisen palveluntarjoajan rooli korostuu jatkossa, sillä kiinteistönomistajat tarvitsevat lisää asiantuntevia kumppaneita avuksi kiinteistön ylläpito- ja huoltotoimintaan.
– Kiinteistönomistajien omat henkilöstöresurssit ovat niukat, ja hyvä vaihtoehto on hankkia kumppani avuksi päivittäiseen huolto- ja ylläpitotoimintaan sekä raportointiin, Hannu toteaa.