Quantcast
Channel: Kiinteistölehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Kiuas aiheuttaa vaaratilanteen tai tulipalon yhä useammin

$
0
0

Kiukaista alkunsa saaneet tulopalot ja vaaratilanteet ovat nelinkertaistuneet kahden viime vuoden aikana. Syy huolestuttavaan kehitykseen johtuu saunojien huolimattomasta tavasta käsitellä kiukaita. Ylivoimaisesti eniten sähköstä alkunsa saaneita tulipaloja ja vaaratilanteita aiheutuu edelleen huolimattomasta lieden käytöstä. Tiedot perustuvat Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tekemään selvitykseen pelastuslaitosten hälytystehtävien syistä.
 
Selvityksessä käytiin läpi pelastusviranomaisten Pronto-tietokantaan kirjatut rakennuspalon tai -palovaaran aiheuttamat hälytystehtävät, joita tarkastelujakson (3/2012-2/2013) aikana oli noin 5900. Hälytystehtävistä 2590 oli sellaisia, joissa energialähteenä oli sähkö. Aina ei välttämättä ole ollut kyse varsinaisesta syttymisestä.
 
Aiempiin vuosiin verrattuna huolestuttavinta oli kiukaista johtuvien vaaratilanteiden ja tulipalojen lisääntyminen:  vuonna 2010 pelastuslaitoksilla oli 35 kiukaasta johtuvaa hälytystehtävää, selvityksen tarkastelujakson aikana jo 156.
 
– Yli puolet näistä tulipaloista ja vaaratilanteista olisi voitu välttää, jos ihmiset eivät jättäisi kiukaiden päälle tavaraa, joka ei sinne kuulu. Esimerkiksi saunan käyttäminen kuivauskaappina aiheuttaa vaaratilanteita, ylitarkastaja Jukka Lepistö Tukesista sanoo.
 
Saunatila tulee aina tarkistaa ennen kiukaan kytkemistä päälle, etenkin, jos kiuas on kytkettävissä päälle saunatilan ulkopuolelta tai ajastimella. Kerrostaloissa asukkaita ja yhteisten saunojen siivoojia tulee ohjeistaa niin, ettei kiukaan päälle missään tapauksessa lasketa mitään tavaraa, eikä ruokaa valmisteta kiukaan päällä. Saunatilassa ei pidä säilyttää eikä kuivata mitään sinne kuulumatonta. Jos saunaa kuitenkin pidetään varastona, on kiuas kytkettävä luotettavasti pois toiminnasta.
 
Valvo aina ruuanlaittoa

Liesien huolimaton käyttö aiheuttaa edelleen ylivoimaisesti eniten tulipaloja ja vaaratilanteita. Pelastuslaitoksille tuli tarkastelujakson aikana 1056 liesistä johtuvaa hälytystehtävää. Usein syynä näihin oli valvomaton ruuanlaitto. Myös lapset aiheuttivat vaaratilanteita leikkiessään liesien kytkimillä. Vaaratilanteiden syynä olivat usein myös lemmikkieläimet, jotka tavoitellessaan liedelle jäänyttä ruokaa käänsivät kytkimiä päälle.
 
Valaisimet aiheuttivat toiseksi eniten eli 233 hälytystehtävää. Suurin osa näistä johtui kiinteästi asennetusta valaisimesta. 75 prosentissa tapauksista syynä oli loisteputken kuristimen kärähtäminen, joka aiheutti savua ja hälytyksen kohteeseen. Lopuissa syy oli tyypillisesti muu tekninen vika.
 
On myös huomattavaa, että kahdentoista kuukauden tarkastelujaksolla televisioista syttyi vain 11 paloa, ja ilmalämpöpumpuista niiden yleisyydestä huolimatta vain neljä. Kaikki palamaan syttyneet televisiot olivat vanhalla kuvaputkitekniikalla toimivia laitteita.  Pyykin- ja astianpesukoneista johtuvat hälytystehtävät ovat pysyneet viime vuosiin verrattuna suunnilleen samalla tasolla.

Selvityksessä on eritelty tarkasti eri sähkölaitetyyppeihin liittyviä vaaratekijöitä, raportti löytyy Tukesin verkkosivuilta. Tukes on laatinut myös kuluttajille suunnatun esitteen vaaratilanteiden ennaltaehkäisyä varten.


 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3341

Trending Articles